Vertaile 4000 euron lainat

Tarvitsetko 4000 euron lainan ilman vakuuksia tai takaajia? Harkitsetko auton vaihtoa tai kodin remonttia? Vai muutatko kenties toiselle paikkakunnalle uuden elämän perässä? Ennen lainan hakemista kannattaa aina varmistaa, että saat mahdollisimman edullisen lainan itsellesi. Pienetkin erot lainojen koroissa ja kuluissa vaikuttavat paljon lainan takaisinmaksusummaan kun lainan maksuaika on pitkä.

Työntulevaisuus.fi vertaili 4000 euron lainat puolestasi. Selvitä vertailun avulla itsellesi paras laina!

Vertaa

Miksi 4000 euroa?

4000 euroa on summa, jolla voi jo tehdä paljon asioita, esimerkiksi lomamatkan tai pienen remontin. Ehkä haaveilet puutarhan laajentamisesta tai kesämökin korjauksesta. Lainana tämän suuruinen rahamäärä on kuitenkin melko pieni ja maksettavissa takaisin kohtuullisessa ajassa, tyypillisesti muutamassa vuodessa.

Toisilla aloilla korona on vähentänyt töitä, mutta samaan aikaan muilla aloilla, esimerkiksi opetusalalla, työmäärät ovat jopa saattaneet lisääntyä. Tänä vuonna kesäloma tulee siis todellakin tarpeeseen ja on ymmärrettävää, että ihmiset haluavat raskaan talven jälkeen hemmotella itseään lomalla. 4000 eurolla voit ostaa perheellesi pienen lomamatkan, vuokrata mökin tai esimerkiksi matkailuauton ja rentoutua kesällä ihan kunnolla.

4000 euron lainojen vertailu

Lainatarjousten löytäminen on netin aikakaudella helppoa ja nopeaa. Lainaa etsivän näkökulmasta vaikein asia on lainojen vertailu. Vertailua vaikeuttaa se, että eri lainanantajat saattavat kuvata tuotteensa ja ilmoittaa lainaehtonsa hieman eri tavoin: toiset puhuvat joustoluotosta ja toiset kulutusluotosta, toisilla nostot ovat kuluttomia ja toiset taas panostavat alhaisiin tilinhoitokustannuksiin. On ymmärrettävää, että lainaviidakossa seikkailu voi olla hämmentävää ja toisinaan jopa turhauttavaakin. Lainaa etsivä saattaa miettiä, mikä laina on todellisuudessa edullisin ja ennen kaikkea hänen omia tarpeitaan parhaiten vastaava.

Jos etsit 4000 euron lainaa tai luottoa, on tärkeää vertailla etukäteen eri vaihtoehtoja. Vertailemalla voit säästää kymmeniä, jopa satoja euroja lainan kustannuksissa. Voit tehdä vertailun vierailemalla eri lainantarjoajien sivuilla ja poimia sieltä itsellesi tärkeitä tietoja, mutta muista, että tämä vaihtoehto on kaikista työläin ratkaisu. Nopeampi ja kätevämpi tapa lainojen vertailuun on käyttää valmista vertailusivustoa, jolla voit yhdellä silmäyksellä vertailla eri luottoja ja niiden ehtoja keskenään.

Lainan myöntämiseen vaikuttavat seikat

    Monet ihmiset ajattelevat, että 4000 euron lainan saaminen edellyttää aina suuria kuukausituloja. Tämä ei kuitenkaan yleensä pidä paikkaansa. Säännölliset kuukausitulot ovat yleensä edellytys lainan saamiselle, mutta melko vaatimattomillakin tuloilla voi saada tämän kokoisen lainan.

    Seuraavassa muita tyypillisiä kriteereitä lainan myöntämiselle:

    • Vähintään 18 vuoden ikä. Lainoja ja luottoja myönnetään vain täysi-ikäisille ihmisille. Toiset rahoituslaitokset voivat edellyttää tätä korkeampaa ikää.
    • Suomalainen pankkitili, osoite Suomessa ja suomalainen puhelinnumero. Suomessa toimivat yritykset myöntävät yleensä luottoja vain vakituisesti Suomessa asuville henkilöille.
    • Moitteeton luottohistoria. Jos olet hoitanut raha-asiasi hyvin eikä sinulla ole maksuhäiriömerkintöjä, lainan myöntämisen edellytykset kasvavat merkittävästi. Vastuulliset lainanantajat myöntävät lainoja vain henkilöille, jotka voivat maksaa lainansa takaisin.

    Muista tutustua myös sivustomme muihin artikkeleihin.