Me kaikki voimme jossakin vaiheessa elämää joutua tilanteeseen, jossa esimerkiksi pitkästä sairastumisesta, loukkaantumisesta tai työttömyydestä johtuen emme enää pysty nykyisillä tuloilla vastaamaan kaikkiin niihin laskuihin ja velkoihin, joita meille on tätä ennen kertynyt. Monet meistä ovat myös voineet aikaisemmin ottaa kalliilla korolla ja kuluilla varustettua lainaa sen kummempia miettimättä, ja joudumme nyt kamppailemaan näiden lainojen tuomien seurausten kanssa.

Tuhannet muut suomalaiset elävät tänäkin päivänä samanlaisessa tilanteessa. Välillä sinustakin voi tuntua, että et meinaa päästä veloistasi millään eroon. Tilanne voi aluksi tuntua stressaavalta ja huolestuttavalta. Onneksi usein voi kuitenkin olla niin, että suhteellisen pienellä järjestelyllä ja tilannekatsauksella voit päästä veloistasi eroon ennen kuin ne johtavat maksuhäiriöihin tai ulosottoon.

Vertaile parhaat järjestelylainat 2021

Mistä voin hakea lainaa velkojen maksuun?

Sinulle on voinut esimerkiksi kertyä maksamatonta velkaa aikaisemmin otetuista nuoruuden pikavipeistä. Vai oletko kenties hakenut liian suurta kulutusluottoa? Tai maksat liikaa korkoa ja kuluja maksamattomasta luottokorttilaskusta tai osamaksusta, joka silloin tuntui niin hyvältä ajatukselta, mutta ei ole sitä enää?

Kalliilla korolla ja kuluilla varustettujen lainojen ehdottomana huonona puolena on se, että vaikka kuinka yrittäisit lyhentää lainaa takaisin, sinusta voi helposti tuntua siltä, ettei laina lyhene edes maksamalla. Tällöin yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona voi toimia uuden lainan ottaminen.

Tämä kuitenkin kuulostaa aluksi varsin hullulta, eikö vain? Kuka ihmeessä hakisi jo valmiiksi velkaantuneessa tilanteessa uutta lainaa? No, puhumme tietysti yhdistelylainasta tai toiselta nimeltään järjestelylainasta, jonka tarkoituksena on maksaa kaikki edelliset kalliimmat pienlainat pois.

Yhdistelylainan hakeminen voi tarjota velkaantuneeseen tilanteeseen kolme tärkeää etua:

  • Voit säästää lainan koroissa ja kuluissa

Monet meistä eivät uskalla edes laskea, kuinka paljon maksamme kalliista pienlainoista ja osamaksuista pelkkiä kuluja. Jos näitä kalliita velkoja on kertynyt alle vielä useampi, tällöin päädymme todennäköisesti maksamaan veloistamme enemmän korkoa ja kuluja kuin mitä lyhennämme lainaa. Ei siis ihmekään, että monesta voi tuntua siltä, että lainat eivät lyhene maksamallakaan! Kun maksat kaikki kalliimmat pienlainat pois yhdellä suuremmalla lainalla, sinulle jää enää maksettavaksi kuluja ja korkoa yhdestä lainasta – ja tämän ansiosta voit säästää korkokuluissa tuntuvia summia rahaa!

  • Kuukausierän pienentyessä rahaa jää myös muuhun elämiseen

Pienistä puroista syntyy suuri joki – ja tämä pätee myös useamman pienlainan lyhennyksiin. Ennen kuin huomaatkaan, suurin osa palkastasi tai muista tuloistasi hupenee nopeasti näiden velkojen lyhennyksiin. Tästä syystä yhdistelylainan ottaminen voi tuoda arkeen merkittävää säästöä, sillä voit hakea yhdistelylainalle pitempää laina-aikaa ja näin rahaa jää kuukausierien jälkeen myös muuhunkin elämiseen.

  • Säästät aikaa ja hermoja

On sanomattakin selvää, että velkaantunut ei nauti eikä rentoudu tilanteessaan. Jatkuvat huolenaiheet siitä, riittävätkö rahat velkojen maksuun ja vieläpä useiden eri eräpäivien perässä pysyminen on varmasti hermoja raastavaa. On vaikea keskittyä muihin asioihin, kun mielessä pyörii jatkuvasti huolia ja ahdistuneita ajatuksia ikävästä taloudellisesta tilanteesta. Näin ollen, kun maksettavana on enää yksi laina korkoineen ja kuluineen, aikaa ja hermoja jää varmasti huomattavasti mukavampiin asioihin!

Edullisinta lainaa velkojen maksuun kilpailuttamalla

Se, mistä lähdet hakemaan lainaa velkojen maksuun, riippuu pitkälti siitä, kuka tarjoaa sinulle kaikkein edullisinta yhdistelylainaa. Yhdistelylainaa ei kannata missään nimessä hakea silloin, kun uuden lainat kulut ylittävät vanhojen lainojen yhteenlasketut kulut!

Kymmenet eri pankit ja rahoituslaitokset tarjoavat yhdistelylainaa omilla koroillaan ja ehdoillaan. Näiden luotonmyöntäjien tarjoamien lainojen hinnoissa ja ehdoissa voi kuitenkin esiintyä suuriakin eroja. Mistä sitten tietää, mikä luotonmyöntäjä tarjoaa kaikkein edullisinta yhdistelylainaa velkojen maksuun?

Kaikkein helpoin ja nopein tapa selvittää, mikä pankeista ja rahoituslaitoksista tarjoaa juuri sinulle kaikkein edullisimmalla korolla ja kuluilla varustettua yhdistelylainaa, on hyödyntää verkon lainojen vertailupalveluita, kuten Zmartaa, Sortteria, Omalainaa tai Rahalaitosta.

Nämä lainojen vertailupalvelut ovat kuluttajille täysin ilmaisia ja puolueettomia palveluita, jotka ovat erikoistuneet lainatarjousten kilpailuttamiseen ja vertailuun. Kun täytät heidän sivuillaan yhden lainahakemuksen, palvelu välittää tietosi lukuisille yhteistyökumppaneilleen, jonka ansiosta voit vastaanottaa useita eri lainatarjouksia jopa kymmeniltä eri pankeilta ja rahoituslaitoksilta. Tällä tapaa säästät sekä aikaa että rahaa, koska sinun ei enää tarvitse kilpailuttaa eri pankkeja ja rahoituslaitoksia yksi kerrallaan.

Velkojen maksu yhdistelylainalla: Näin haet yhdistelylainaa

Kuten edellä jo mainitsimme, monissa tapauksissa useamman pienen ja kalliin lainan yhdistäminen yhdeksi uudeksi lainaksi, voi olla järkevää. Kuten nimikin sen jo kertoo, yhdistelylainalla tarkoitetaan käytännössä sellaista lainaa, jonka avulla yhdistät vanhat lainat yhdeksi uudeksi lainaksi.

Tällä tapaa, koska pääset kertaheitolla eroon pienemmistä ja kalliimmista lainoista, lainan maksaminen helpottuu huomattavasti jo yksinkertaisesti sen vuoksi, että et joudu enää lyhentämään useita eri lainoja joka ikinen kuukausi. Lisäksi voit parhaimmillaan säästää yhdistelylainan avulla lainan koroissa ja kuluissa jopa tuhansia euroja. Miten yhdistelylainan hakeminen sitten tapahtuu käytännössä?

Velkojen maksu yhdistelylainalla tapahtuu helposti seuraamalla seuraavia askelia:

  • 1. Laske kaikkien niiden velkojen jäljellä olevat summat ja kulut yhteen, jotka haluat maksaa yhdistelylainalla pois

Ennen yhdistelylainan hakemista on tärkeää, että lasket aina ensimmäisenä yhteen kaikkien niiden velkojen ja osamaksujen jäljellä olevat summat ja kulut yhteen, jotka haluat maksaa uudella lainalla pois. Tämä askel toimii monilla usein myös karuna herätyksenä todellisuuteen, sillä monet meistä eivät välttämättä itse edes tiedä realistisesti, kuinka paljon lainaa on todellisuudessa kertynyt.

On tärkeää, että tämä laskutoimitus tehdään huolellisesti. Kuten aikaisemmin jo mainitsimme, yhdistelylainaa on turha hakea silloin, jos uuden lainan kulut ylittävät vanhojen lainojen yhteen lasketut kulut. Tämän laskutoimituksen avulla selvität myös, kuinka paljon yhdistelylainaa sinun tulee hakea, sillä on tärkeää, että pystyt maksamaan uudella lainalla kaikki vanhat kalliit pienlainat kertaheitolla pois. Miksi näin? Koska mikäli et tee näin, maksamattomien lainojen korkokulut jatkavat edelleen juoksemistaan.

Laina kuin laina kannattaa aina kilpailuttaa. Tämä sääntö ei ole poikkeus yhdistelylainan kohdalla. Kilpailuta lainat helposti Sortterin, Omalainan tai Rahalaitoksen sivuilla täyttämällä yksinkertaisen lainahakemuksen. Sinun tulee kirjata lainahakemukseen ylös tiedot myös kaikista aikaisemmista veloistasi. Saat ensimmäiset kilpailutetut lainatarjoukset takaisin jopa muutamien minuuttien kuluessa lainahakemuksen lähettämisestä.

  • 3. Allekirjoita lainasopimus ja nosta rahat tilillesi

Valitse parhaiden lainatarjousten joukosta sinulle paras yhdistelylaina ja tutustu lainaehtoihin tarkasti. Allekirjoita lainasopimus verkossa kätevästi verkkopankkitunnuksillasi. Luotonmyöntäjä voi maksaa lainarahat tilillesi parhaimmillaan jopa muutaman tunnin sisällä lainatarjouksen hyväksymisestä. Joissakin tapauksissa jotkut yhdistelylainaa myöntävät tahot voivat myös maksaa suoraan aikaisemmat velkasi pois.

  • 4. Maksa aiemmin otetut velat pois

Kun uusi yhdistelylaina on siirretty ilmoittamallesi pankkitilille, pyri maksamaan aikaisemmat osamaksusopimuksesi ja velat heti alta pois. Käytä yhdistelylaina vain ja ainoastaan aikaisempien velkojesi maksuun – kyseessä ei siis ole laina, jonka voit käyttää miten ja milloin haluat!

  • 5. Lyhennä uutta lainaa kuukausittain

Kun olet maksanut kaikki aikaisemmat kalliit pienlainat ja osamaksut takaisin, vastaanotat jatkossa vain yhden kuukausilaskun, joka pitää sisällään kaikki uuden lainasi lyhennykset, korot ja kulut. Jotta sinun ei tarvitsisi muistuttaa itseäsi joka kuukausi eräpäivästä, voit lisätä laskun automaattiveloitukseen suoraan verkkopankissasi.

Pankkilainaa ulosottovelkojen maksuun

Verkossa toimivien digipankkien ja rahoituslaitosten lisäksi myös jotkut perinteiset pankit voivat myöntää pankkilainaa, jolla voit maksaa ulosottovelkasi mahdollisimman nopeasti pois. Tällöin voi kuitenkin olla, että pankki pyytää lainalle takaajan tai vakuudet. Verkossa voit puolestaan hakea helposti vakuudetonta yhdistelylainaa ilman takaajaa tai vakuuksia.

Yhdistelylaina ei normaalisti kuulu kaikkien perinteisten pankkien tarjoamiin palveluihin samalla tavalla kuin vaikkapa muut lainat, kuten kulutusluotot, joten tarkempia tietoja kannattaa aina pyytää suoraan omalta pankilta.

On lisäksi hyvä pitää mielessä jo alusta asti, että mikäli olet joutunut maksuvaikeuksiin pankista saamasi lainan tai lainojen suhteen, on järkevää, että olet yhteydessä lainaa myöntäneeseen pankkiin jo ennen kuin joudut maksuvaikeuksiin. Perinteiset pankit ovat tässä mielessä hyvin ymmärtäväisiä ja pystyvät tarjoamaan sinulle lukuisia eri vaihtoehtoja maksuvaikeuksien päihittämiseksi ennen kuin maksamattomat velat siirtyvät ulosottoon.

Pankit voivat tarjota maksuvaikeuksissa oleville henkilöille esimerkiksi laina-ajan pidentämistä ja lyhennysvapaata. Lyhennysvapaan aikana maksat lainastasi pelkkiä korkoja. Tarkista kuitenkin ennen lyhennysvapaan hakemista, millaisia palvelumaksuja lainasopimuksen ehtojen muuttamisesta voi koitua.

Moniin vakuudettomiin kulutusluottoihin pankit voivat puolestaan myöntää maksuvapaata. Maksuvapaita kuukausia ei kuitenkaan myönnetä kalenterivuoden aikana useampaa, yleensä yksi. Maksuvapaan aikana sinun ei tarvitse lyhentää lainaa, eikä maksaa siitä korkoa tai kuluja. Lisäksi maksuvapaan hakeminen on yleensä täysin maksutonta.

Takuusäätiön järjestelylainat

Jos löydät itsesi tilanteesta, jossa velkojen maksu tuottaa sinulle liikaa päänvaivaa ja pelkäät, että joudut pian maksuvaikeuksiin, ensimmäinen askel tilanteen ratkaisemiseksi on aina yhteyden ottaminen Takuusäätiöön.

Takuusäätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, jonka tehtävänä on ehkäistä ja hoitaa suomalaisten kotitalouksien talous- ja velkaongelmia. Takuusäätiö tarjoaa kuluttajille ilmaista neuvontaa velkaongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Voit ottaa heihin yhteyttä vierailemalla heidän kotisivuillaan tai soittamalla Velkalinjan numeroon 0800 9 8009.

Saat Takuusäätiöltä neuvoja järjestelylainan hakemiseen. Heidän kauttaan voit hakea esimerkiksi sosiaalista luottoa tai lainantakausta pankista haettavaan järjestelylainaan. Jos järjestelylaina ei velkakierteessä enää auta, viimeisenä oljenkortena Takuusäätiö tarjoaa käräjäoikeudesta haettavaa yksityishenkilön velkajärjestelyä. Kyseessä on kuitenkin päätös, jota ei kannata, eikä voida tehdä yhdessä yössä. Velkajärjestelyä haetaan vasta siinä pisteessä, kun mikään muista vaihtoehdoista ei enää auta.

Kuten edellä jo mainitsimme, yksi Takuusäätiön tarjoamista vaihtoehdoista velkojen maksuun uudella lainalla on sosiaalinen luotto, jota haetaan oman kotikunnan sosiaalitoimesta. Sosiaalinen luotto on edullisilla korkokuluilla varustettu laina, joka on suunnattu ennen kaikkea velkaantuneille pienituloisille henkilöille. Lisätietoa sosiaalisesta luotosta saat kysymällä aiheesta suoraan kotikuntasi sosiaalitoimesta.

Kaikilla paikkakunnilla sosiaalisen luoton hakemisen mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, jolloin vaihtoehtona voi olla silloin Takuusäätiön myöntämä lainantakaus pankista haettavaa järjestelylainaa varten. Lainantakaukselle on kuitenkin asetettu useita ehtoja, jotka sinun tulee hakijana täyttää ennen takauksen saamista. Voit tarkistaa tarkemmat ehdot ja ohjeet takauksen hakemiseksi suoraan Takuusäätiön nettisivuilta.