Nuoruuden pikavippi, opintolaina, kulutusluotto, nyt asuntolaina… Tämän kaltainen tilanne kuulostaa varmasti varsin tutulta tilanteelta monelle meistä. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi pelkästään vuonna 2018 velkaa löytyi joka toisesta suomalaisesta kodista – tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että keskimäärin puolet suomalaisista aikuisista on tavalla tai toisella velkaa.

Sen lisäksi, että monella meistä on velkaa, monella meistä on myös velkaa useammasta eri lainasta. Maksettavana voi olla siis kahden, kolmen tai jopa useamman eri lainan kuluja ja korkoja, jotka sekoittavat aivan varmasti kuukausittaista budjettia monessa kodissa. Usean eri laskun maksaminen ja niiden kulujen perässä pysyminen aiheuttaa myös monissa tapauksissa sekaannuksia, jolloin esimerkiksi omien menojen suunnitteleminen ja budjetointi voi olla todella hankalaa, ja raha-asiat tuntuvat aina sekoittavan elämänkulkua.

Näissä tilanteissa kannattaakin miettiä sitä, kannattaisiko lainat yhdistää yhdeksi suuremmaksi lainaksi. Mitä tämä sitten tarkoittaa ja mitä hyötyä siitä voi olla sinulle? Alla kerromme lisää.

Mitä lainojen yhdistämisellä tarkoitetaan?

Lainojen yhdistämisellä tarkoitetaan jo alla olevien lainojen pois maksamista siten, että henkilö hakee uutta lainaa. Toisin sanoen maksat vanhat lainasi pois yhdellä uudella yhdistelylainalla, jonka maksat sitten puolestaan pois.

Lainojen yhdistäminen ei siis tarkoita sitä, että voisit maksaa sillä vain yhden olemassa olevan lainan takaisin, vaan voit maksaa sillä pois vaikka kaikki edelliset lainasi. Olipa sinulla sitten alla esimerkiksi velkaa kulutusluotosta tai autolainasta, voit hakea yhdistelylainaa näiden molempien lainojen takaisinmaksuun. Kulutusluottojen yhdistäminen tulee melkein aina edullisemmaksi.

Otetaanpa esimerkki:

Yleinen tilanne monessa suomalaisessa kotitaloudessa on esimerkiksi sellainen, jossa henkilölle on kertynyt ostoksista luottokorttivelkaa. Tämän lisäksi henkilö on päättänyt ostaa uuden auton, jota varten hän on ottanut rahoituksen suoraan autokaupasta. Tässä tilanteessa sekä luottokorttivelasta että autolainasta kertyneet kulut ja korot juoksevat joka kuukausi niin pitkään, kuin henkilö ei maksa lainaa kokonaisuudessaan pois.

Näin kyseinen henkilö päättää hakea yhdistelylainaa, joka kattaa molemmista lainoista jäljelle jääneen summan; esimerkiksi, luottokorttivelkaa on vielä jäljellä 1 500 euroa korkoineen ja kuluineen ja autolainaa on taas jäljellä vielä 15 000 euroa korkoineen ja kuluineen. Tällä tapaa henkilö voi hakea yhdistelylainaa 16 500 euron edestä, joka auttaa kattamaan molemmat lainasummat.

Mitä hyötyä yhdistelylainasta (järjestelylaina) on?

Suurin etu lainojen yhdistelylainalla eli järjestelylainalla on se, että tulet todennäköisesti säästämään tilanteestasi riippuen jopa reilusti rahaa. Tämä perustuu siihen, että useamman eri lainan korkojen ja kulujen maksaminen erikseen tulee sinulle usein kalliimmaksi kuin yhden suuremman lainan kulujen ja korkojen maksaminen.

 

Samalla tapaa lainojen yhdistäminen helpottaa lainan takaisinmaksua huomattavasti. Pysyt näin paremmin perillä siitä, kuinka paljon olet lyhentänyt lainaa ja kuinka paljon sinulla on vielä lyhennystä jäljellä. Kun tililtä lähtee kuukausittain yksi ja sama summa rahaa, omien menojen suunnitteleminen on myös huomattavasti helpompaa. Lisäksi on varsin todennäköistä, että et missaa lyhennyksen viimeistä eräpäivää, onhan sinulla enää muistettavanasi kahden tai useamman eräpäivän sijasta yksi ja sama.

 

Lisäksi lainojen yhdistäminen onnistuu lähes missä tahansa tilanteessa aina silloin, kun hakija täyttää normaaliin lainan hakemiseen asetetut kriteerit. Oli kyseessä sitten luottokorttivelka, osamaksusopimus tai vaikkapa pienlaina, voit yhdistää ne kätevästi yhdeksi suuremmaksi yhdistelylainaksi.

 

Yhdistelylainojen vertailu onnistuu kätevästi verkossa toimivien ilmaisten vertailupalveluiden kautta, jotka keräävät sinulle yhteen kaikki kriteerejäsi vastaavat lainatarjoukset vain muutamissa minuuteissa. Lainojen vertailu ei sido sinua mihinkään, joten mikäli yksikään tarjouksista ei ole mieluinen, sinun ei tarvitse tehdä mitään.

 

Samalla tapaa lainojen yhdistämisestä voi olla hyötyä myös koko perheelle. Miten? Koska, voit yhdistää lainasi vaikkapa puolisosi kanssa. Tämä vaihtoehto voi usein osoittautua hyödylliseksi vaihtoehdoksi silloin, kun molemmille osapuolille on kertynyt useampia velkoja niin omalla nimellä tai yhteisenä.

 

Kun yhdistelylainaa haetaan yhdessä, on myös todennäköisempää, että rahalaitokset myöntävät hakijoille normaalia suuremman summan, koska hakemuksessa otetaan tässä tapauksessa huomioon molempien osapuolten tulot. Samalla tapaa se, kuinka hyvän maksukyvyn hakijat lainahakemuksessaan osoittavat, vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, kuinka kilpailukykyisen koron rahalaitos kyseiselle yhdistelylainalle tarjoaa.

Lainojen yhdistämisen edut lyhyesti:

 

Säästät selvää rahaa

Säästät selvää rahaa lainojen kuluissa ja koroissa maksamalla yhtä lainaa useamman eri lainan sijaan.

Maksat vain yhdestä tilistä

Yhdistelylainassa maksat vain yhdestä lainasta koituvat mahdolliset tilinhoitokulut.

Menojen suunnittelu helpottuu

Sinun on helpompi suunnitella menojasi, kun kuukausibudjetissa on maksettavana enää yksi laina.

Eräpäivä ei unohdu

Minimoit viimeisen eräpäivän unohtamisen riskin, koska maksat useamman lainan sijasta vain yhtä lainaa.

Voit sijoittaa yhdistelmälainalla säästetyt rahat

Voit esimerkiksi kokeilla sijoittamista tai säästämistä niillä rahoilla, joita kerrytät lainojen yhdistämisellä.

Yhdistelylaina puolison kanssa on aina parempi vaihtoehto

Hakemalla yhdistelylainaa yhdessä puolisosi kanssa voit saada normaalia suuremman lainan paremmalla korolla varustettuna.

Mitä lainojen yhdistämisessä kannattaa ottaa huomioon?

Aivan ensimmäiseksi sinun on otettava aina huomioon, että lainojen yhdistäminen on kannattavaa tietysti vain silloin, kun uuden lainan aiheuttamat kokonaiskustannukset ovat pienemmät kuin vanhoista veloista aiheutuneiden yhteenlaskettujen kulujen ja korkojen tuottamat kustannukset. Yhdistelylainaa ei siis missään nimessä kannata ottaa silloin, kun uudet lainan kulut ja korot ylittävät vanhojen lainojen yhteenlasketut kulut.

 

Tämän selvittämiseksi on tärkeää, että ennen yhdistelylainan hakemista tarkastelet huolellisesti kaikki edelliset velkasi ja lasket yhteen niiden kokonaiskustannukset – eli mitä hoitokuluja, korkoja ja muita kustannuksia kullekin velalle on kertynyt. Laskutoimituksissa ei tule ottaa huomioon lainoista jo maksettua summaa, koska yhdistelylainan tarkoituksena on maksaa pois vain se osa lainasta ja sen kuluista, jota ei ole vielä maksettu pois.

 

Tekemällä nämä laskutoimitukset tarkkaan osaat verrata kuluja uuteen yhdistelylainaan ja selvität, kannattaako uuden lainan hakeminen. Jos olet saanut edellisiin lainoihisi edullisia korkoja, mutta uuden yhdistelylainan korko ei ole yhtä hyvä, tämä voi vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, kuinka “edullinen tai “kallis” uusi laina tulisi olemaan. Yhdistelylainaa ei siis kannata ottaa vain sen takia, että saat maksettavaksi yhden lainan useamman eri lainan sijasta – sinun on tiedettävä, tuleeko se todella halvemmaksi vai ei.

 

Lisäksi on tärkeää, että haet yhdistelylainaa vain sen verran, kun sitä tarvitset – eli edellisten velkojen poismaksuun. Yhdistelylainaan ei siis tule hakea hieman “ylimääräistä”, jonka voit käyttää vapaasti vaikkapa shoppailuun tai matkustamiseen. Kyseessä on loppujen lopuksi laina, joka sinun tulee joka tapauksessa maksaa takaisin, kuluineen ja korkoineen.

 

Yhdistelylaina on suunnattu niihin tilanteisiin, joissa useamman eri velan maksaminen samaan aikaan tuottaa ongelmia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että et enää pysy kunnolla edellisten lainojesi maksusuunnitelmassa, ja tämän takia lainanmaksu viivästyy ja alkaa tuottamaan sinulle ylimääräisiä kuluja. Yhdistelylainan tarkoituksena ei siis ole esimerkiksi lykätä lainojesi maksuaikaa uudella lainalla.

 

Onkin hyvä pitää mielessä, että myös yhdistelylaina kannattaa maksaa mahdollisimman pian takaisin. Kuten missä tahansa muussakin lainassa, myös yhdistelylainassa lainan korot ja kulut juoksevat niin pitkään, kun lainaa on maksettavana. Tässä mielessä myös lainan korkokustannukset tulevat kasvamaan, jos lainan takaisinmaksuaikaa halutaan pidentää.

 

Huonosti suunniteltu yhdistelylaina voikin tulla helposti kalliimmaksi kuin edelliset pienemmät lainat. Onkin tärkeää, että lainan kuin lainan hakemisessa laadit aina tarkan maksusuunnitelman, joka on ennen kaikkea realistinen. Sinulla tulee siis jäädä lainan takaisinmaksun jälkeen rahaa myös elämiseen, mutta samalla kuukausittaisen summan ei tulisi olla liian pieni, jotta et joudu maksamaan lainasta turhia kuluja ja korkoa.

Miten lainojen yhdistäminen käytännössä toimii?

1. Laske nykyisten lainojesi kustannukset

Laske kaikkien lainojesi kuukausierät, todelliset vuosikorot, tilinhoitomaksut ja ota huomioon laina-ajat.

2.Kilpailuta lainat alla olevalla lainalaskurilla

Kilpailuta lainasi siirtymällä lainalaskuriin tästä, ja kilpailuta edullisin laina itsellesi.

3. Hae lainaa ja säästä rahaa

Haettuasi lainaa saat yleensä lainatarjouksen saman päivän kuluessa. Hae lainaa ja maksa edelliset lainasi kerralla pois!

Tapausesimerkki – Ystäväni Petrin kokemuksia lainojen yhdistämisestä

Inspiraatio tämän artikkelin kirjoittamiseen lähti kun juttelimme pitkäaikaisen ystäväni Petrin kanssa kolmisen viikkoa sitten futisjoukkueemme saunaillassa. Jossain vaiheessa iltaa keskustelu kohtasi itselleni tutun rahoitusalan ja lupasin avustaa Petriä mahdollisesti saamaan paremmat lainaehdot yhdistämällä hänen lainansa yhdeksi järjestelylainaksi. Kerron tässä nyt Petrin luvalla (nimi vaihdettu) lyhyesti hänen tarinansa.

Taustaa: Kyseessä on kokopäivätyössä käyvä 32-vuotias suomalainen mies. Bruttopalkka 2400e/kk.

Petrin velat: Velkaa Petriltä löytyi ennen lainojen yhdistämistä yhteensä noin 11000 euroa. 7000 euroa lainasta oli hänen ottamaa autolainaa,  3000 euroa luottokorttilainaa ja 900 euroa pikavippiä.

Petrin velkaantuminen alkoi autolainan ottamisesta kaksi vuotta takaperin, joka ei tuntunut kummoiselta, sillä tuohon aikaan Petri oli täysin velaton.

Vuoden päästä petri haki luottokorttia 1000 euron luottorajalla ulkomaanmatkaa varten. Saman vuoden aikana hän nosti luottokorttinsa rajaa 3000 euroon, josta hän siis on maksanut viimeisen puolen vuoden aikana pois vain kertyneitä korkoja.

Kaksi kuukautta sitten kehiin tuli vielä 1000 euron kulutusluottolaina hajonneen tietokoneen uusimiseen.

Vielä kolme viikkoa sitten Petrillä oli siis kolme eri lainaa, jotka hän oli ottanut ajattelematta, että lainojen korot ja tilinhoitomaksut voisivat olla paljon edullisemmat jos hän maksaisi vain yhtä lainaa takaisin… Kuukausieriä oli yhteensä 380 euron verran, joista luottokortin kuukausierä koski vain korkojen takaisin maksamista.

Niinkuin sanoin, lupasin auttaa Petriä laskemaan hänen lainakustannuksensa ja tarkistamaan voisiko tilannetta tehdä yhtään edullisemmaksi hänelle.

Tein taustakartoituksen Petrin tilanteesta ja kehotin häntä hakemaan yhdistelylainaa hänelle sopivilla ehdoilla.

Yhdistelylaina haettiin lainavertailun avulla ja loppupeleissä hänen tilinhoitokustannukset pienenivät, kuukausittainen lyhennyserä putosi 320 euroon (sama 38kk maksuaika), toisinsanoen Petri säästi selvää rahaa yhdistelmälainaa hakemalla. Kaikenlisäksi lainan saaminen onnistui heti ensimmäiseltä ja edullisimmalta lainantarjoajalta.

Velkaa Petrillä on siis edelleen määrällisesti saman verran, mutta lainoja yhdistelemällä kustannuksia saatiin huomattavasti alas, ja rahaa jää kuukaudessa Petrillä enemmän muuhun käyttöön.

Vertaile ja kilpailuta Paras yhdistelylaina