Olet sitten aktiivinen sijoittaja, tai vasta alkaja, olet varmasti kuullut Nordnetistä sijoittamisesta puhuttaessa.

Nordnet on tarjoaa käyttäjilleen helpon ja käyttäjäystävällisen tavan säästää ja vaurastua sijoittamalla. Sijoittaminen oli pitkään monille liian haastavalta tuntuva idea, kunnes Nordnetin kaltaiset yritykset mahdollistivat sijoittamistoiminnan kenelle tahansa.

Nordnet on tunnettu ja luotettava, ja se onkin toiminut alalla jo vuodesta 1996. Tällä hetkellä aktiivisia käyttäjiä löytyy yli miljoona, joista suomalaisia on reilu 300 000.

Mutta onko Nordnet varteenotettava vaihtoehto sijoitusalustaksi vuonna 2021? Vastaus on hieman monimutkaisempi, ja siksi tässä artikkelissa käymme hieman läpi Nordnetin palveluja ja niiden toimintaa, sekä omakohtaisia kokemuksia Nordnetin käytöstä.

Nordnet lyhyesti – mikä on nordnet?

Nordnet on alun perin 90-luvulla toimintansa aloittanut Ruotsalaislähtöinen pörssi, joka tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden osakekauppaan ja erilaisiin rahastoihin. Sittemmin Nordnet on kasvanut sijoitusalan markkinajohtajaksi Pohjoismaissa ja se on saanut jalansijaa jo jonkin verran muuallakin Euroopassa.

Nordnet on todella monipuolinen ja kattava palvelu, joka onnistuu tarjoamaan vastinetta niin kokeneelle sijoittajakonkarille kuin vasta-alkajallekin. Nordnetin päätuotteita ovat osakkeet, ETF-indeksirahastot ja erilaiset rahastot.

Pääset sijoittamaan helposti ja nopeasti oman taitotasosi pohjalta, ja Nordnet tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden oppia sijoittamisesta lisää palvelua käyttämällä.

Nordnet tärkeimmät palvelut

Palvelutarjonta on laaja, ja olet sitten aloittaja tai vanha pörssihai, niin Nordnetistä löydät hyvät palvelut sijoittamiseen ja säästämiseen.

Kuka tahansa voi aloittaa sijoittamisen Nordnetissä, esimerkiksi rahastoihin sijoittamisen voi aloittaa vain 15 eurolla kuukaudessa.

Laadukkaan palvelutarjonnan lisäksi etuna Nordnetilla on sijoittamisen hinnoittelu perinteisiin pankkeihin verrattuna.

Nordnetin työkalujen avulla onnistuu treidaaminen sekä pitkäaikaissijoittaminen.

Osakkeet:

Nordnetin kautta käytössäsi on Suomen sekä kansainvälisten markkinoiden osakkeet. Voit ostaa osakkeita suorilla osakesijoituksilla, tai sijoittaa osakkeihin hajautetusti rahastojen kautta.

Osakkeiden selaaminen on kätevää, ja nettisivujen sekä mobiilisovelluksen työkalut auttavat hommassa huomattavasti.

Osakkeiden välityspalkkiot ovat kohtuullisen edullisella tasolla.

Rahastot:

Osakkeiden lisäksi voit sijoittaa myös Nordnetin monipuolisiin rahastoihin. Rahastot ovat kätevä tapa sijoittaa hajautetusti, eli sijoittamasi summa hajautetaan tarkoin valituihin osakkeisiin.

Rahastot ovat yleisesti helppo tapa aloittaa sijoittaminen, sillä niihin sijoittaminen ei vaadi kuluttajalta yhtä paljoa tietämystä sijoittamisesta ja markkinataloudesta.

Rahastoja löytyy Nordnetista yli 600. Mukaan lukeutuu erityyppisiä rahastoja, osa keskittyy esimerkiksi pelkästään osakkeihin ja osa korkomarkkinoihin. Mukana on tottakai pienen riskin rahastoja sekä suuremman riskin rahastoja, josta valita.

EFT-rahastot:

ETF-rahastot on ehkäpä Nordnetin suosituin sijoituspalvelu.

ETF (indeeksiosusrahasto) on hajautettu pörssiosakesalkku. Eli käytännössä ostat osakkeita hajautetusti. Rahasto seuraa indeksiä, ja sijoituskohteet vaihtelevat sen mukaisesti.

ETF-rahastot keskittyvät yleensä johonkin maantieteelliseen alueeseen, tai valikoituun teemaan, esimerkiksi uusiutuva energia/puolijohdeteollisuus. Siksi se onkin erinomainen tapa sijoittaa hajautetusti jollekin tietylle alalle tai alueelle.

Tämä on erinomainen tapa sijoittaa, sillä sijoittajalta ETF-rahastot eivät vaadi yhtä suurta aktiivisuutta osakekurssien seuraamisessa, ja sijoittaminen on edullista.

Superrahastot:

Superrahastot on kätevä tapa aloittaa sijoittaminen, sillä ne ovat täysin kuluttomia indeksirahastoja. Siksi se onkin helppo vaihtoehto monelle aloittelijalle.

Superrahastot jakautuvat neljään eri rahastoon: Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Kunkin maan superrahasto koostuu maan kaikkein vaihdetuimmista osakkeista. Monilla kilpailijoilla on vastaava rahasto käytössä, mutta Nordnet tarjoaa kilpailijoista poiketen superrahastonsa täysin ilman kuluja.

Talletustili:

Nordnetista löytyy myös perinteisiä talletustilejä. Talletustilille voit säästää rahaa, kuten mille tahansa pankkitilille – ilman kuluja.

Talletustilien puolesta Nordnetiä ei kuitenkaan voi suositella, koska talletustilit tarjoavat 0% korkoa talletuksille. Parempia vaihtoehtoja talletustileille löytyy siis melkeinpä mistä tahansa muualta kuin Nordnetistä.

Säästäminen automatisointi – kuukausisäästäminen

Kuukausisäästäminen on erinomainen tapa vaurastua pitkällä tähtäimellä.

Kuukausäästäminen on erittäin nopeaa ja helppoa, sillä koko säästämisprosessi on automatisoitu. Voit säästää saman tasasumman joka kuukausi, ja Nordnet hoitaa ostot hajautetusti puolestasi. Ostot ajoittuvat niin pörssikurssien mukaan niin, että ostat automaattisesti ”oikeaan hintaan” osakkeita.

Kaikenlisäksi kuukausisäästämällä pääset hyödyntämään korkoa korolle ilmiötä.

Esimerksi jos sijoitat 150 € /kk, tuoton ollessa ollessa 7 % vuodessa, on sijoituksesi arvo:

  • 5 vuodessa – 10 740 €
  • 10 vuodessa – 25 803 €
  • 15 vuodessa – 46 930 €
  • 20 vuodessa – 76 561 €
  • 25 vuodessa – 118 120 €
  • 30 vuodessa – 176 410 €

Näiden lisäksi Nordnet tarjoaa myös muita palveluja, ja työkaluja sijoittamiseen.

Omia kokemuksia Nordnetin käytöstä

Avasin ensimmäisen osakesalkkuni Nordnetiin 2021 vuoden tammikuussa. Kokemusta sijoittamisesta löytyi jonkin verran entuudestaan, mutta oikeastaan mitään sen suurempaa ymmärrystä osakemaailmaan minulta ei vielä löytynyt.

Päätin aloittaa sijoittamisen Nordnetissä, koska se tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta sen kuluttomuuden vuoksi. Toisinsanoen Nordnetin matala kynnys sijoitusmaailmaan ilman kuukausimaksuja kuulosti itselleni sopivalta vaihtoehdolta.

Edellisellä kerralla kun olin sijoittanut pieniä summia rahaa pankkini kautta rahastoihin, olin oikeastaan jättänyt sijoitukseni lojumaan pariksi vuodeksi, silloin tällöin katsoen osakekursseja. Loppupeleissä kun tajusin että pankki oli veloittanut useita kymmeniä euroja kuukaudessa palvelukuluja, olin käytännössä kulujen takia joutunut pakkasen puolelle osakkeiden arvon suhteen. Eipä nuo palvelumaksut kovin suuria olleet, mutta suhteessa sijoitusteni arvoon ne söivät minulta potentiaaliset voittoni.

Siksi pidän Nordnetin palvelun hinnoittelun selkeydestä, ja jos jotain kuluja tulee maksettavaksi, ne on selkeästi nähtävissä palvelua käytettäessä. Samaa ei voi sanoa monen kivijalkapankin toiminnasta.

Osakesalkkuni tuotto vuonna 2021

Avasin siis salkkuni tammikuussa 2021. Olen sijoittanut Nordnetissä tällä hetkellä ainoastaan suorilla osakekaupoilla, enkä ole vielä toistaiseksi koskenut rahastoihin.

Tällä hetkellä salkkuni arvo on 26 579 euroa, josta tuottoa on 4579 euroa eli 26,53%. Olen jonkin verran kuluneen vuoden aikana myynyt ja ostanut osakkeita, mutta kuvailisin silti omaa sijoittamistoimintaani aika pasiiviseksi.

Nordnetin plussat ja miinukset

Plussat

  • Asiakkuus ja tilin avaaminen on ilmaista
  • Helppokäyttöinen ja selkeä palvelu
  • Monipuoliset sijoituspalvelut aina osakekaupasta erilaisiin rahastoihin ja optioihin
  • Sekä kotimaiset että kansainväliset sijoituskohteet
  • Monipuoliset työkalut sijoittamiseen
  • Opi ja inspiroidu sijoittamisesta osio – podcastit, koulutusmateriaalit, ja shareville (nordnetin käyttäjien some)
  • Suomenkielinen asiakaspalvelu

Miinukset

  • Kaikki OTC-osakkeet eivät ole saatavilla
  • Ei kryptovaluuttoja

Arvio palvelusta

Omat kokemukseni ovat olleet pelkästään positiivisia Nordnetin käyttämisestä. Mielestäni Nordnet on yksi parhaista alustoista aloittaa sijoittaminen vuonna 2021.

Etenkin palvelun helppous ja matala kynnys sijoittamiseen on yksi Nordnetin parhaista puolista, ilmaisesta asiakkuudesta puhumattakaan.

Näiden lisäksi Nordnet on erinomainen alusta myös sijoittamisesta oppivalle. Videomateriaalit, podcastit, blogikirjoitukset ja shareville pitävät huolen siitä, että vapaa-aikasi kuluu laadukkaan sijoittamiseen liittyvän sisällön parissa.

Näin liityt Nordnetin käyttäjäksi

Nordnet tilin voit luoda parissa minuutissa suoraan netissä Nordnetin sivuilla.

  1. Liity käyttämään Nordnetiä heidän verkkosivuilla
  2. Syötä henkilötietosi ja luo käyttäjätunnus
  3. Voit valita arvo-osuustilin eli osakesalkun tai osakesäästötilin
  4. Vastaa Nordnetin kysymyksiin taloudellisesta tilanteestasi ja toimeentulostasi
  5. Lue sopimusehdot ja allekirjoita asiakkuus pankkitunnuksillasi
  6. Talleta rahaa Nordnet tilillesi
  7. Sijoita erilaisiin kohteisiin Nordnetin palvelun kautta