Sijoittaminen on taitolaji, joka ei onnistu aloittelijalta ilman asiantuntemusta. Jokaisen kannattaakin siis perehtyä sijoittamiseen ennen kuin omia rahojaan laittaa likoon. Sijoittamiseen voi perehtyä itsenäisesti aihetta käsittelevien kirjojen avulla. Joskus kirjat voivat keskittyä johonkin tiettyyn sijoittamisen muotoon, kun taas toisinaan ne käsittelevät kaikkia sijoittamisen aihealueita. Riippuukin siis henkilöstä ja sijoitustyylistä, mikä kirja sopii omiin tarpeisiin parhaiten. Sen vuoksi onkin syytä käydä läpi parhaimpia kirjoja sijoittamiseen liittyen.

Parhaat sijoituskirjat – 10 valttikorttia sijoittajalle

1. Seppo Saaria: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin?

Seppo Saarion teos: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin on vaatimattomasti sanottuna jokaisen sijoittajan raamattu. Kirja on todella kattava opas sijoittamiseen, ja se suorastaan uhkuu asiantuntijan kokemusta alalta. Tämän kirjan tulisi löytyä jokaisen sijoittajan kirjahyllystä, oli kyseessä sitten aloittava tai kokenut sijoittaja.

Kirja käsittelee pörssiosakkeisiin sijoittamista. Sen lisäksi siinä käsitellään muun muassa osakkeiden ostamista ja myymistä, parhaimpia aikoja ostaa ja myydä sekä kuinka ostaa pörssiosakkeita ulkomailta. Koska Saario tunnetaan itse menestyneenä sijoittajana, avaa hän myös omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Sekä Saario että hänen teoksensa ovat ansainneet paikkansa Suomen sijoitusmaailmassa.

2. Kim Lindström: Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä

Talentumin kustantama Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä pureutuu erityisesti Kim Lindströmin omiin kokemuksiin ja omaan elämään. Kyseessä on siis sijoittamiseen perehtyneen kirjailijan muistelmateos, mihin riittääkin tarinaa. Lindström nimittäin työskenteli sijoitusmaailmassa lähes koko ikänsä, ja se näkyy kirjan ulosannista.

Koska osakemarkkinoilla on tapahtunut runsaasti kehitystä viimeisten vuosikymmenten aikana, on Lindströmillä kokemusta monista sijoituksen eri aikakausista. Näin hän kertoo omia esimerkkejään myös vuosikymmenten takaa. Myös Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä on teos, jota voi suositella aivan kaikille. Sillä ei ole ollenkaan väliä, onko sijoittamisen aloittanut vasta vai onko kyseessä ammattisijoittaja.

3. Henri Elo: Tuoton arvoitus ratkeaa

Henri Elon Tuoton arvoitus ratkeaa on mielenkiintoinen teos, joka kertoo sijoittamisesta järkeenkäyvällä tavalla. Kirja vertaa sijoittajaa yrittäjään, ja selventää sijoittamista hyvin kuvainnollisella tavalla.

Tässä teoksessa käsitellään osakesijoittamisen lisäksi myös muita sijoittamisen muotoja. Henri Elo osaakin tuoda esille tuottoa ja tehdä sen vielä sellaisella kielellä, että kuka tahansa ymmärtää, mistä on kyse. Kyseinen teos on ikään kuin jatko-osa Elon aikaisemmalle teokselle Löydä helmet – löydä kuplat. 

Jos sijoittaminen tuntuu tylsältä aiheelta, Henri Elon Tuoton arvoitus ratkeaa muuttaa käsityksesi monotonisesta ja analyyttisesta alasta, ja saa sinut kiinnostumaan sijoittamisesta aivan uudella tavalla!

4. Mika Hyttinen: Vaurastu kuin Warren Buffet

Mika Hyttisen Vaurastu kuin Warren Buffet on sijoitus kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Kaikki sijoittajat tuntevat varmasti sijoitusalan konkarin Warren Buffetin. Buffetista ei kuitenkaan ennen tätä Hyttisen kirjoittamaa kirjaa oltu julkaistu yhtäkään teosta suomeksi.

Kirjoittaja itse on sekä sijoittaja että sijoituskouluttaja. Hyttisen laaja asiantuntemus tuleekin hyvin esille kirjassa, sillä Hyttinen osaa kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä ja siten, että jokainen ymmärtää asiat. Hyödynnä sijoituskonkari Buffetin osaamista Mika Hyttisen johdattelemana. Tämä kirja maksaa taatusti itsensä takaisin!

5. Mika Hyttinen: Luovu ajoittamisesta – tuplaa voittosi

Myös Mika Hyttisen Luovu ajoittamisesta – tuplaa voittosi on Talentumin julkaisema. Tämä kyseinen teos keskittyy eniten siihen, kuinka voi tunnistaa laadukkaat yhtiöt. Niihin sijoittaminen kannattaa huomattavasti useammin kuin epävakaisiin yhtiöiden sijoittaminen. Toki varmojen yhtiöiden kohdalla tuotot eivät aina ole suuria kuin voisi odottaa, mutta toisaalta myöskään riskit eivät ole läheskään yhtä suuria – pitkän linjan sijoittamisesta siis kyse.

Hyttinen osaa tuoda esimerkkejä esiin kirjassaan. Ne helpottavat kirjan lukemista ja sopivat hyvin vasta-alkajille. Hyttinen tietääkin hyvin, kuinka esimerkit ovat tärkeitä kaikessa sijoittamiseen liittyvässä. Kirja sisältää todella paljon heti käytäntöön toimivia vinkkejä, ja se sopii sekä alkajille että kokeneille sijoittajille.

6. Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju: Sijoita kuin guru

Karo Hämäläisen ja Jukka Oksaharjun kirjoittama Sijoita kuin guru on erinomainen teos, joka on julkaistu Oksaharju Capital Oy:n kautta. Hämäläinen on itse pörssisijoittaja ja kirjailija sekä Oksaharju tunnetaan osakestrategina. Yhdessä he ovat luoneet kirjan, joka esittelee kahdeksan erilaista strategiaa sijoittamisen suhteen.

Strategioissa käydään läpi esimerkiksi maailman johtavien pörssisijoittajien ajatuksia ja keinoja päästä sijoittamisen alkuun ja tehdä siitä jopa työ. Muun muassa Warren Buffetin näkökannat tulevat tutuksi myös tämän kirjan osalta. Teoksessa pohditaan myös sitä, miten Helsingin pörssiyhtiöihin sijoittaminen toimii ja kenelle se sopii.

7. Jarkko Aho, Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju: Arvoguru

Oksaharju Capital Oy on julkaissut myös toisen Karo Hämäläisen ja Jukka Oksaharjun yhteistyössä tekemän kirjan. Arvoguru-teoksessa on kuitenkin mukana myös Jarkko Aho, joka pystyy tuomaan vielä lisää syvyyttä kyseiseen teokseen.

Kirja perehtyy arvosijoittamiseen ja siihen, kuinka siitä voi tehdä itselleen ammatin. Arvosijoittaminen sanana voi olla monelle hankala ymmärtää. Arvosijoittamista avataan kirjassa hyvin, jolloin se aukeaa käsitteenä ihan kaikille. Mikäli ura arvosijoittajana kiinnostaa, tämä kirja antaa erinomaiset puitteet alalle.

8. Random Walker, Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju: Pikkuguru

Pikkuguru kertoo pienistä yhtiöistä, joiden avulla voi tienata suuria voittoja. Tästä sijoittamisessa onkin kyse. Se sijoittaja, joka onnistuu löytämään uuden aloittelevan yhtiön, josta tulee tulevaisuuden huippunimi, onnistuu tekemään rahaa. Hyvä bisnesvaisto on siis tärkeässä roolissa.

Pikkugurussa annetaan vinkkejä siihen, kuinka tällaiset tulevaisuuden huippuyhtiöt voi bongata. Toisaalta kirjassa annetaan hyviä vinkkejä myös siihen, millaisiin yhtiöihin ei kannata sijoittaa. Tulevaisuuden kehitykseen kiinnostuville visionääreille erinomainen valinta!

9. Merja Mähkä, Unna Lehtipuu: Sijoittajaksi 7 päivässä

Sijoittajaksi 7 päivässä sopii kaikille heille, jotka haluavat aloittaa sijoittamisen ja saada tuloksia nopeasti. Se on siis kätevä pikakatsaus sijoittamiseen ja siihen, mitä sijoittajalta vaaditaan. Kirja onkin eräänlainen sijoittamisen aapinen.

Kirjassa esitetään konkreettisesti se, mitä tavallinen ihminen voi tehdä viikossa päästäkseen mukaan sijoittamisen maailmaan. Tämän kirjan lukemisen jälkeen jokainen on varmasti sen verran valmis, että voi sijoittaa rahansa ensimmäisiin osakkeisiin. Mähkän ja Lehtipuun Sijoittajaksi 7 päivässä on loistava kirja myös siinä mielessä, että se on pelkistetty. Siinä ei käytetä hienoja sanoja tai sanontoja, joita aloitteleva sijoittaja ei ymmärrä. Sen sijaan siinä käytetään yksinkertaisia esimerkkejä ja kerrotaan asioista kansankielellä.

10. Joonas Orava, Olli Turunen: Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava ja Olli Turunen ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen tätä kirjaa luodessaan. Kuten jo kirjan nimestä saattaa päätellä, kyseinen kirja kertoo asuntosijoittamisesta. Asuntojen ostaminen ja sitten eteenpäin vuokraaminen on yksi niistä sijoituksen muodoista, jotka vaativat tuntemusta alasta.

Asuntosijoittaminen ei siis missään nimessä ole välttämättä kaikkein sopivin sijoitusmuoto aloitteleville yrittäjille. Kun asuntosijoittamisesta kuitenkin on edes vähän tietoa, kannattaa sitä harkita. Asuntosijoittaminen on nimittäin erittäin tehokas tapa vaurastua. Osta, vuokraa, vaurastu käsittelee asuntosijoittamista monesta eri näkökulmasta. Toinen näistä on niin sanottu turvallinen tapa. Se tarkoittaa siis sitä, että asuntosijoittaminen aloitetaan sijoittamalla turvallisiin kohteisiin, jotka tuottavat maltillista voittoa. Riskeistä pitävät taas valitsevat hyvää tuottoa etsivä tavan sijoittaa. Molemmista tavoista voi lukea enemmän tästä Oravan ja Turusen kirjoittamasta kirjasta.