YouGov on kansainvälinen alusta, joka on erikoistunut järjestämään erilaisia mielipidetutkimuksia ympäri maailmaa. YouGovin pääkonttori sijaitsee Iso-Britanniassa ja se on perustettu vuonna 2000. Kyseessä on tärkeä toimija kyselytutkimusmarkkinoilla, sillä YouGov on listattu pörssiin ja sen liikevaihdosta voidaan puhua yli sadasta miljoonasta punnasta sekä miljoonista käyttäjistä ympäri maailmaa. Suomessa YouGovin toiminnasta vastaa erillinen yhtiö nimeltään YouGov Finland Oy.

YouGovin kautta paneelin jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa omien mielenkiinnon kohteisiin osallistumalla YouGovin järjestämiin kyselyihin ja paneeleihin antamalla oman mielipiteensä. Tälläkin hetkellä miljoonien kansainvälisten panelistien keskuudesta löytyy jo yli 30 000 suomalaista jäsentä.

YouGov

  • Osallistuminen ilmaista ja helppoa
  • Kyselyn kesto n. 5-20min
  • Palkkion suuruus: 0,5-5 euroa kyselyä kohden
  • Palkkiomalli: Lahjakortteina  mm. Tokmanni, Ikea, H&M, Motonet, XXL, Tui, Suomalainen tai arpalippuja 50-1000e suuruisiin arvontoihin.

Muita kyselytutkimuksia, joista voi tienata rahaa:

Miten se toimii?

YouGovin toiminta perustuu maksettuihin kyselyihin. Nämä kyselyt kestävät noin 5–20 minuuttia kyselyn pituudesta riippuen ja niihin vastataan verkossa. Ennen kyselyihin vastaamista uusien jäsenten on liityttävä palveluun esimerkiksi omilla Facebook-tunnuksilla tai vastaavasti syöttämällä sivustolle oma sähköpostiosoite ja luomalla uusi salasana.

Kun uusi tili on rekisteröity, panelistien tulee vastata ensimmäisenä lyhyeen kyselyyn, jossa YouGov kartoittaa uusien jäsenten lähtötietoja, ja jonka pohjalta se pystyy tulevaisuudessa lähettämään jäsenille oikein kohdennettuja kyselyitä, jotka vastaavat heidän omia mielenkiinnon kohteitaan.

Kun uusia kyselyitä on saatavilla, jäsenet saavat kutsun kyselyyn profiilissa ilmoitetun sähköpostin kautta. Kyselyihin ei ole pakko vastata heti tai ollenkaan – jokainen jäsen voi itse päättää, mihin kyselyihin vastaa, mutta kyselyistä maksetaan vain silloin, kun ne on viety loppuun saakka.

Palkkiot ja niiden suuruudet

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, YouGovin kyselyistä maksetaan palkkiota. Ansaituilla pisteillä voi myöhemmin joko osallistua erilaisiin arvontoihin tai lunastaa Superlahjakortin. Se, kuinka suuri arvo lahjakorttiin voidaan ladata, riippuu siitä, kuinka monta pistettä jäsen on kyselyistä ehtinyt kerätä; esimerkiksi 30 euron arvoisen lahjakortin lunastamiseen vaaditaan 2500 pistettä.

Superlahjakortin käyttökohteita on useampia. Superlahjakortteja on mahdollista hyödyntää esimerkiksi monien tunnettujen liikkeiden verkkokaupoissa, näistä esimerkkeinä Zalando, Jysk, Stadium, Power, H&M, IKEA ja Motonet.

Superlahjakortteja on mahdollista tilata useampi samaan aikaan ja niiden arvoa ei ole pakko käyttää samassa kaupassa kerralla. Näin jäsenet voivat esimerkiksi yhdistellä 30 euron lahjakorttia niin, että käyttää puolet vaikkapa Zalandolla ja puolet Jyskissä. Lahjakortti on mahdollista toimittaa joko postitse tai sähköpostilla käyttökohteesta riippuen.

Miksi kyselyistä maksetaan?

Panelistien käyttämä aika ja vaiva palautetaan pisteinä, jotka voidaan myöhemmässä vaiheessa muuttaa lahjakorteiksi. Kyselyiden tuloksia käytetään esimerkiksi palveluiden ja tuotteiden parantamiseen sekä mainonnan, markkinoinnin ja asiakaspalvelun kehittämiseen. Tämä puolestaan auttaa parantamaan erilaisten yritysten kannattavuuteen, jonka vuoksi kyselyiden kohteena olevat yritykset maksavat YouGoville kyselyiden tuloksista komissiota.

Suomalaisten kokemuksia

Suomalaisten kokemukset YouGovin toiminnasta ovat olleet yleisesti ottaen hyvin positiivisia. Koska kyseessä on muun muassa pörssiin listattu yritys, sen toiminta on mielletty luotettavaksi ja turvalliseksi. Suomalaiset käyttäjät ovat myös ilmaisseet, että Superlahjakorttien lunastaminen on helppoa ja kyselyistä ansaitut pisteet tilitetään aina omalle käyttäjätilille kokonaisuudessaan.

Ennen paneeliin liittymistä on kuitenkin tärkeä tutustua sivuston yleisiin käyttöehtoihin ja yksityisyydensuojaan. Tarkemmat tiedot käyttöehdoista ja yksityisyydensuojasta löytyvät selkeällä suomen kielellä YouGovin kotisivuilta. Käyttäjätilin luominen itsessään on ilmaista, eikä uusien jäsenten tarvitse sitoutua mihinkään, joten mikäli jäsen ei halua enää vastaanottaa sähköpostiin kyselyitä YouGovilta, käyttäjätili on mahdollista poistaa milloin vain.

Kuka voi liittyä palveluun?

Käyttäjätilin rekisteröimiseksi YouGovin uusien jäsenten tulee olla Suomessa asuvia ja yli 15 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Lisäksi, koska kyselyt toimitetaan suomeksi ja niihin tulee vastata suomeksi, on tärkeää, että jäsen omaa vähintään tyydyttävän suomen kielen luku- ja kirjoitustaidon.

Katso myös nämä kyselypalvelut, joista voit anstaita rahaa: