Vuosi 2020 on ollut aikamoista vuoristorataa maailmalla riehuvan koronapandemian takia. Moni on joutunut lomautetuksi kevään tiukimpina aikoina ja joiltain on lähtenyt työpaikka kokonaan alta, kun yritys on mennyt konkurssiin. Opiskelijat ovat kärsineet pahasti, kun kesätöitä ei löytynyt ollenkaan tai ne peruuntuivat aivan viime tingassa.

Aika harvalla onkin siis tänä vuonna ollut käytössään ylimääräistä rahaa ja joissain perheissä on oikeasti jouduttu venyttämään penniä esimerkiksi ruokaostoksien kohdalla. Koska tilanne on uusi, on sanomattakin selvää, että kaikki eivät ole ihan oikeasti osanneet leikata kuluistaan.

Siksipä olemmekin koonneet tähän tekstiin 24 vinkkiä siihen, miten rahaa saa säästymään arjessa. Oli taloutesi sitten kuinka iso tai pieni – opiskelijat, lapsiperheet, työttömät, tai työntekijät voivat kaikki säästää selkeää rahaa kun on oikeat vinkit käytössä. Seuraavilla vinkeillä saat taatusti huomattavia summia säästöön. Yksi tavoite on myös havahtua siihen, mihin kaikkeen sitä rahaa oikein saa kulumaan.

Miten säästää rahaa? – 24 säästövinkkiä

et|icon_house_alt|

Vähennä kiinteitä kuluja:

 

1. Kilpailuta sähkö

Selvitä aluksi, millainen sähkösopimuksesi on. Jos se on määräaikainen, voit kilpailuttaa sen aikaisintaan kolmea kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Mikäli haluat jatkaa saman yhtiön asiakkaana, ole sen verran kovapäinen, että osaat tarvittaessa vaatia hyvää hintaa kiitoksena uskollisuudestasi. Mikäli sähkösopimuksesi on toistaiseksi voimassa, voit tehdä solmia uuden sopimuksen vaikka saman tien.

2. Miten säästää rahaa ruokamenoissa?

Siivoa pakastin

Monilla on pakastimessa viikon ruuat, jos vain käyttää vähän luovuutta ja jaksaa siivota pakastimen. Kun sitten joudut täyttämään pakastinta, älä käytä sitä tähteiden hautausmaana, vaan tee esimerkiksi iso kattilallinen keittoa ja pakasta, niin teet itse omat pakasteateriasi. On tärkeää, että pakastimessasi on tilaa, sillä tiukkoina aikoina sitä kannattaa täyttää seuraavan kohdan mukaisilla asioilla.

Osta punalaputettua

Hävikkiruuan ostamista pidettiin aiemmin vain ruoka-apua saavien hommana, mutta nykyään asenteet ovat onneksi muuttuneet. Jauhelihan lisäksi myös esimerkiksi maitoa, kermaa, tuorehiivaa, taco-kuoria ja juustoraastetta voi pakastaa. Hävikkiruokaa ostava tekee myös melkoisen ilmastoteon, josta voi olla ylpeä.

Osta isoja eriä

Yksin asuvan näkökulmasta voi tuntua hassulta ostaa kilon pakettia jauhelihaa tai 1,75 litran purkkia maitoa, mutta hintalappua kannattaa lukea hieman tarkemmin: katso ennemmin kilohintaa ja osta sen perusteella halvinta.

Vähennä kaupassakäyntiä

Tämä liittyy edelliseen kohtaan, mutta mikäli ostat isoja eriä, ei kaupassa tarvitse käydä niin usein. Moni penninvenyttäjä tekee viikon ruokaostokset kerralla ja säästää sillä viikossa jopa useamman kympin. Älä mene kauppaan nälkäisenä, sillä silloin käteen tarttuu herkemmin ylimääräistä ruokaa tai herkkuja.

3. Kilpailuta puhelinliittymäsi

Totuus on että useimmat meistä maksavat liikaa puhelinliittymästä. Liittymien hinnat vaihtuvat nopeasti ja vuosi sitten hankittu liittymä on todennäköisesti kalliimpi kuin hankkiessa.

Suomessa toimivat operaattorit tarjoavat jatkuvasti liittymätarjouksia, ja vuodessa säästöä voi tulla helposti yli sata euroa. Kilpailuta puhelinliittymäsi ilmaiseksi.

4. Pienennä energian ja veden kulutustasi

Tiesitkö että voit säästää rahaa sähkö- ja vesilaskustasi tekemällä muutamia pikku muutoksia kodissasi?

  • Jos sinulla on sähkölämmitys käytössä, laske kotisi lämpötilaa alle 20 asteeseen
  • Älä jätä valoja päälle kodista lähtiessäsi
  • Pese pyykit 30 asteessa
  • Pese kerralla isompia määriä pyykkejä pyykinpesukoneessa ja laita astianpesukone käyntiin vain täytenä
  • Älä jää unelmoimaan suihkuun – ota vain 2 minuutin suihkuja
  • Asenna suihkuusi pienikulutuksinen suihkupää
  • Liitä kiinni kodin elektroniikkasi sähköverkkoon katkaisimella varustetuilla jatkojohdoilla – televisiot ja tietokoneet syövät virtaa myös valmiustilassa
  • Korjaa mahdolliset ilmanvuotokohdat ikkunoista ja lattiasta, jotta lämpöä ei pääse karkaamaan asunnostasi

5. Yhdistä ja kilpailuta lainasi

Useimmat meistä maksavat yhtä tai useampaa lainaa… on autolainaa, asuntolainaa, luottokorttia tai pikavippiä. Kysymys kuuluukin: kannattaako lainojen yhdistäminen? Lainojen korot kannattaa aina tarkistaa, sillä voi olla että vuosi sitten ottamasi laina on tämän päivän lainamarkkinoihin nähden liian kallis. Siksi onkin viisasta tarkistaa ja kilpailuttaa lainat uudestaan.

Yhdistelmälaina on myös fiksu vaihtoehto, kun maksetaan useampaa lainaa kerralla. Monesti yhdistämällä lainat yhteen könttiin on mahdollista saada lainoille edullisempi korko, sekä pienemmät kuukausikulut. Lainojen takaisinmaksu helpottuu myös, kun on vain yksi lasku kuukaudessa.

Voit kilpailuttaa lainasi ilmaiseksi alla olevasta Bannerista!

6. Harkitse vuokra-asunnon vaihtoa tai kimppa-asumista

Vuokra-asujilla asunnon vuokra on todennäköisesti talouden suurin yksittäinen kulu. Kannattaa siis suunnata katse vuokra-asuntomarkkinoille, ja tutkia mikäli jostain löytyisi edullisempaa kämppää.

Harkitse myös väliaikaista kimppakämppäasumista, jolloin voit saada pienemmällä rahalla paremmin varustellun kodin. Suuremmissa kaupungeissa kimppa-asuminen on todella yleistä, ja kyseessä ei ole vain opiskelijoiden tai hippien asumisratkaisu. Kun hieman tutkit asuntoja torista, oikotieltä, sekä facebookin asuntoryhmistä, löydät varmasti samanhenkisiä seinänaapureja itsellesi.

7. Kilpailuta kaikki vakuutuksesi

Useimmilta löytyy ainakin kotivakuutus, ja ehkäpä liikennevakuutus sekä matkavakuutus sen lisäksi. Helppo tapa säästää rahaa onkin kilpailuttaa tarvitsemasi vakuutukset kerran vuodessa, jotta saisit parhaat mahdolliset tarjoukset käyttöösi. Voit kilpailuttaa kaikki vakuutuksesi kerralla esimerkiksi alla olevasta kuvalinkistä.

et|icon_creditcard|

Säästövinkit arkeen – Kuluta viisaammin:

8. Kartoita tilauspalvelut ja peru turhat tilaukset

Onko sinulla Netflix, Spotify, tai kenties käyttämätön kuntosalijäsenyys. Tilaatko lehtiä ja maksatko jonkin palvelun premium-versiosta? Selvitä nämä ja mieti, mistä kaikista olet valmis luopumaan ainakin väliaikaisesti. Erilaisiin tilauksiin valuu huomaamatta melkoisia summia rahaa, ja tiukkina aikoina tulee oikeasti miettiä, saako niiltä rahoilleen vastinetta.

Peru siis kaikki ylimääräiset tilaukset!

9. Osta käytettyä

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Kirpputoreilta löytyy nykyään onneksi paljonkin hyvälaatuista tavaraa; eteenkin vaatteita ja huonekaluja. Ja vaikka ne eivät olisikaan aivan käyttämättömiä, saa niistä usein pienellä laittamisella uudenveroisia.

Netin kautta löytää käytettyjä ja ilmaisia tavaroita kätevästi esimerkiksi tori.fi -palvelusta, sekä facebookin marketplacesta.

10. Vähennä nautintoaineita

Tupakoinnin ja kaljottelun vähentäminen on totta kai investointi terveyteen, mutta oletko koskaan miettinyt, paljonko näiden ostaminen maksaa pitkässä juoksussa. Kaikista saunakaljoista ei tarvitse luopua, mutta jos tyytyy kahden sijaan vain yhteen, on säästänyt jo 50 prosenttia.

Muuta siis kulutustapojasi nautintoaineiden suhteen, ja pitäydy kiinni uudessa rutiinissa. Muista myös olla armollinen itsellesi, on helpompaa tiukentaa nautintoaineiden kulutusta, ja ostaa hieman halvempia tuotteita, kuin lopettaa seinään.

11. Ota omat eväät mukaan töihin

Lounaan ostaminen lounastauolla muutaman kerran viikossa saattaa vaikuttaa harmittomalta ja helpolta kulutustottumukselta kun on nälkäinen ja ajatus pyörii helposti saatavan aterian ympärillä. 15 euron arvoisen lounaan ostaminen 3 kertaa viikossa tekee jo 45 euroa yhden viikon aikana. Kuukaudessa tuo summa on jo melkein 200 euroa!

Tee siis kotona isompia määriä ruokaa kerralla ja pakkaa seuraavan päivän eväät edellisenä päivänä valmiiksi eväsrasiaan jääkaappiisi. Aamulla ruoat on helppo napata mukaan töihin. Kuukausi- ja vuositasolla teet huimaa säästöä omilla eväillä!

12. Etsi itsellesi maksuton harrastus

Moni harrastus maksaa, ja varsinkin korona-aikana on hyvin mahdollista, ettei harrastuspaikka ole edes auki, eli maksat pahimmillaan tyhjästä. Monet kunnat ovat alkaneet tarjota ilmaisia salivuoroja, perustaneet ulkoilmasaleja ja muutenkin alkaneet kiinnittää huomiota matalan kynnyksen maksuttomiin harrastuksiin. Vapaaehtoistyö on myös hyvä harrastus ja erittäin arvostettu näin vaikeina aikoina.

13. Tee joululahjat itse tai anna aikaa

Joulussa stressaa monia juurikin lahjojen ostaminen; ei vain se, että mitä hankkisi, mutta myös se, paljonko ne maksavat. Itsetehtyjä lahjoja arvostetaan enemmän ja niillä säästää pitkän pennin. Tänä jouluna varsinkin täytyy löytyä myös ymmärrystä ihan jokaiselta, sillä vuosi on ollut taloudellisesti tiukka kaikilla.

14. Poistu mukavuusalueeltasi

Vaihda auto suosiolla pyörään, jos kauppaan tai töihin on alle kaksi kilometriä. Tällaisen matkan pyöräily ei vaadi kovaa kuntoa, ja se on oivallinen tapa kehittää sitä. Ja kun auto jää vähemmälle käytölle, säästät litratolkulla bensaan ja parkkimaksujen kuluissa.

15. Hyödynnä kuponkeja, mainoslehtiä ja uutiskirjeitä

Mainokset saattavat olla ärsyttäviä, mutta niistä saa kyllä melkoisesti tietoa siitä, missä on mitäkin tarjouksessa. Näiden avulla on taas piirun verran helpompi suunnitella omaa talouttaan, kun on perillä asioista. Monet kaupat antavat myös kuponkeja, jotka kannattaa katsoa läpi ajatuksella: onko tästä hyötyä minulle vai voisiko se olla esimerkiksi lahja jollekin läheiselle?

16. Käy kirjastossa

Muistatko, kun mainitsimme lehtitilauksien ja Netflixin mahdollisen karsimisen? Useimpia lehtiä pääsee lukemaan kirjastossa ja niistä löytyy melkoinen valikoima myös elokuvia. Tämä, ja paljon muutakin, on käytössäsi ilmaiseksi. Suomalainen kirjastojärjestelmä on hyvin kattava ja palveluita on kehitetty käyttäjien ehdoilla.

et|icon_currency|

Tienaa lisää rahaa nopeasti:

17. Myy tarpeetonta tavaraa

Karanteenissa on aikaa käydä läpi, mitä kaikkea kotoa löytyykään. Monesti tavaraa on ihan liikaa ja seassa on paljon sellaista, jota ei enää tarvitse. Yksi näppärä tapa säästää rahaa, on ansaita sitä – ja koska kirpputorit elävät nyt jonkinlaista kulta-aikaa, pääsee tarpeettomasta tavarasta melko vaivatta eroon, ja siinä tulee ansaittuakin hieman. Loppukesästä kannattaa myös kerätä hieman ylimääräisiä marjoja ja sieniä talteen, sillä niistä maksetaan hyvää hintaa.

18. Vuokraa ylimääräinen huoneesi

Voit vähentää kotitalouden kulujasi ottamalla väliaikaisen asukkaan kotiisi. Listaa ylimääräinen huone, tai vaikka olohuoneen sohvasi esimerkiksi AirBnB -sovelluksella säästääksesi rahaa vuokrasta tai asuntolainastasi.

19. Tienaa taskurahaa maksetuilla kyselyillä

Tienaa pientä lisärahaa täyttämällä netin maksettuja kyselyjä. Täyttämällä muutaman kyselyn päivässä voit saada pientä rahaa nopeasti käteisen ja lahjakorttien muodossa. Jo muutaman kympin lahjakortti on kätevä lisä kuukaudessa, kun rahat ovat huvenneet tililtä kuukauden lopussa.

et|icon_like|

Extravinkit:

20. Luo budjetti!

Pankkitili tyhjä kuukauden lopussa, ja laskuihin pitäisi vielä jostain keksiä rahaa? Monet päätyvät tähän tilanteeseen, koska rahat eivät riitä kuukaudesssa tarvittaviin menoihin. Ratkaisu tähän löytyy kuukausibudjetin luomisesta, josta löytyy taloutesi tulot ja kiinteät kulut eli menot.

Kotitalouden budjetti:

  • Laske kuukausittaiset tulosi, valitse budjetointimenetelmä/alusta ja kirjaa ylös kaikki kulut ja menosi valitsemallesi kaavakkeelle.
  • Voit aloittaa 50/30/20 -säännöllä luodaksesi simppelin budjetin.
  • Jätä 50% tuloistasi kiinteisiin kuluihin (vuokra/asuntolaina, ruoka, sähkö, laskut jne…).
  • Jätä 30% tuloistasi käyttökuluihin (vaatteet, liikkuminen, viihde…).
  • Jätä viimeiset 20% tuloistasi velkojen maksuun ja sijoittamiseen/säästämiseen.

 

21. Tiedosta oma taloudellinen tilanteesi ja ole avoin sen suhteen

On ihan ok katsoa, paljonko tilillä on rahaa ihan noin muuten vaan. Kun olet tietoinen käytössäsi olevasta rahasta, sinun on paljon helpompi suunnitella omaa talouttasi. Toinen tärkeä pointti on olla avoin sen suhteen: jos taloudessasi asuu muita, on syytä käydä rehellisesti läpi paljonko rahaa on käytettävissä.

22. Selvitä, voitko saada sosiaalitukia

Suomen sosiaalitukien verkko on laaja ja monimutkainen; moni kärvistelee sen takia, ettei saa tukia, joita ei ole huomannut hakea. Esimerkiksi yleistä asumistukea kannattaa ehdottomasti hakea, jos on tullut lomautetuksi. Myös erilaiset verovähennykset kannattaa hyödyntää, mikäli edessä on uuden tietokoneen osto ja siirtyminen etätöihin.

23. Juttele talous- tai velkaneuvojan kanssa

Juttelu ja kysyminen eivät maksa mitään. Monet kunnat ja järjestöt tarjoavat neuvontaa täysin ilmaiseksi ja niihin voi olla yhteydessä, vaikka oma talous olisikin ihan hyvällä tolalla. Jos sinulla on asuntolainaa, kannattaa kysellä velkaneuvojalta, onko mahdollista neuvotella pankin kanssa kevennyksiä maksuihin ainakin väliaikaisesti.

24. Tee yhdessä naapurien ja sukulaisten kanssa

Ei ole mitään järkeä, että naapuruksilla on omat päältä ajettavat ruohonleikkurit, koska todennäköisyys sille, että nämä ajavat nurmikkonsa yhtä aikaa, on pieni. Kannattaa siis hankkia tällaiset laitteet ja tarvikkeet yhdessä, minkä ansioista kuluja tulee jaettua.