Mistä rahaa nopeasti? Rahapula on oikeasti pulmallinen, juttu silloin kun se pääsee oikein yllättämään. Olemme esitelleet tällä sivustolla 21 parasta kotona tehtävää työtä ja keinot toimivan liikeidean suunnitteluun, mutta joskus rahapula on niin akuutti juttu, että töistä saatavaa palkkaa tai palkkiota ei voi jäädä odottamaan vaan on toimittava heti.

Tässä artikkelissa esittelemme vaihtelevia tapoja mistä saada rahaa nopeasti. Näillä keinoilla voit saada lisää rahaa joko hyvin vähäisellä aloituspääomalla tai täysin ilman pääomaa!

Tyypillisimmät tilanteet, jolloin rahaa tarvitaan nopeasti

Usko tai älä, mutta tyypillisimmät tilanteet, jolloin rahaa tarvitaan nopeasti ovat ihan tavallisia ihmisten arkeen liittyviä hankintoja, laskujen maksuja tai esimerkiksi loma äkkilähdöllä.

  • Arkipäiväiset hankinnat kuten rikkoutunut pesukone
  • Laskujen maksu kun rahaa on tulossa tilille vasta loppukuussa
  • Puolison yllättäminen kivalla lahjalla tai pikku lomalla
  • Halvan äkkilähtötarjouksen hyödyntäminen
  • Lisätulojen hankinta työttömänä tai osa-aikatyöntekijänä

Tärkein työkalusi – oikean mindsetin löytäminen

Ennen kuin menen eri tapoihin hankkia helppoa rahaa, muistutanpa meitä kaikkia, myös itseäni kaikkein tärkeimmästä asiasta – oikean mindsetin löytämisestä. Kun mielentila ja ajatusmaailma on kohdillaan, voimme selvitä mistä tahansa vastoinkäymisestä.

Me kaikki olemme kohdanneet elämässä rahallisesti todella tiukkoja tilanteita, jolloin kaikki tuntuu menevän päin p********. Oikea ratkaisu näihin tilanteisiin löytyy resurssipohjaisesta ajattelumallista. Kun rahaa on niukasti, iskee niukkuuteen perustuva ajatus pääkoppaan (scarcity-mindset).

Niukkuus luo negatiivista tunnetta, että mitään mitä sinulla on ei ole koskaan tarpeeksi. Jos pystyt muuttamaan ajatteluttuasi niin, että sinulla on voima muuttaa tilanteesi tässä ja nyt, voidaan puhua yltäkylläisestä ajattelumallista (abundant-mindset).

Ajatuksemme määrittävät paljolti millaiseen tilannetta korjaavan toimintaan me kykenemme niukassa tilanteessa. Kun löytää oikean fiiliksen siihen, että asiat kyllä luonnistuvat, on helpompi löytää sopiva ratkaisu ja tarttua toimintaan – näin pääsemme taloudellisesti hankalista tilanteista.

Mennäänpä sitten itse asiaan.

15 parasta tapaa hankkia rahaa heti

Listasimme alle mielestämme viisitoista parasta tapaa mistä saada rahaa heti. Jos olet pahassa rahapulassa ja tarvitset rahaa heti, niin valitse viidestä tavasta itsellesi sopivin ja hanki rahaa.

1.Lainaa rahaa nopeasti – Helppoa rahaa heti

Oikeasti nopein ja useasti myös helpoin tapa saada rahaa nopeasti on hankkia lainaa netistä. Miksi netistä hankittava laina on sitten paras tapa hankkia helppoa rahaa nopeasti? Ensinnäkin lainan saa nostettua todella nopeasti ja rahat ovat tilillä parhaimillaan minuuttien sisällä. Lisäksi voit nostaa lainaa juuri sen verran rahaa kuin tarvitset.

Jos tarvitset pienen ja nopean lainan niin Omalainan kautta saat vertailtua lainat 100 eurosta ylöspäin. Yleisesti ottaen pienlainojen tarjonta on tosin tällä hetkellä varsin heikkoa, johtuen korkokatosta, mutta jos rahan tarpeesi on yli 500 euroa niin käy vertailemassa kaikki lainat Sortter lainavertailussa.

2.Myy jotain tori.fi:ssä – Helppoa rahaa nopeasti

Tori.fi on Suomen suosituin osto- ja myyntisivusto ja Torissa on helppo myydä mitä erilaisimpia tavaroita varsinkin, jos asut yhtään isommalla paikkakunnalla. Jos myyt tuotetta, jolle on riittävästi kysyntää ja hinta on kohdillaan, niin voi olla hyvinkin mahdollista, että saat tuotteen myydyksi jo samana päivänä.

Kannattaakin siis käydä varastosi ja komerosi läpi, sillä jokaiselta meiltä löytyy varmasti tarpeettomia tavaroita, joita laittaa kiertämään.

Tällaisia voivat olla esimerkiksi:

  • Vanhat videopelit ja elokuvat
  • Vaatteet
  • Huonekalut ja sisustustavarat
  • Urheiluvälineet

3.Vie jotain arvokasta panttilainaamoon

Onko sinulla jotain arvokkaita esineitä, joita et tarvitse koko ajan? Jos vastauksesi on kyllä, niin vanha kunnon panttilainaamo on harkitsemisen arvoinen juttu. Sinun tarvitsee vain nähdä vaiva, että lähdet käymään paikan päällä, jonka jälkeen rahat ovat taskussasi nopeasti.

Kannattaa tottakai muistaa, että saadaksesi esineet takaisin, sinun tulee maksaa enemmän esineestä kuin siitä sait. Jos olet valmis menettämään esineen, vie se panttilainaamoon, sillä todennäköisesti tarvitset enemmän rahaa tällä hetkellä.

4.Aloita treidaaminen pörssissä tai kryptovaluutoilla

Vaikka tämä ei ole välttämättä helpoin tapa tienata rahaa, pörssiosakkeilla ja kryptovaluutoilla tienaaminen voi olla todella tuottoisaa, jos opit tekemään sitä turvallisesti ja oikein. Tämä sanottuna, voit myös menettää suuria summia rahaa, jos et paneudu tähän tosissasi.

Tänä päivänä sinun ei tarvitse rahoittaa Wolf of Wall Street -tyylisten pörssihaiden luksusjahteja aloittaaksesi treidaamisen. Voit tehdä kaiken mistä tahansa, omalta puhelimeltasi tai tietokoneeltasi.

Osakkeiden lisäksi Nordnet tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa erilaisiin rahastoihin ja talletustileille. Sijoittamisesta voi tulla pitkällä aikavälillä tuottoisa kokopäivätyö.

Ota huomioon että kaikenlainen sijoittaminen ja treidaaminen sisältää riskejä. Nordnet on yksi pohjoismaiden käytetyimmistä sijoituspalveluista. Nordnet on madaltanut suomalaisten kynnystä sijoittamiseen tuomalla käyttäjäystävällisen ja luotettavan palvelun kenen tahansa käytettäväksi.

5.Hanki jotain nopeita ja helppoja töitä kuten nurmikonleikkuu

Töiden teko on todella hyvä tapa hankkia rahaa, mutta useimmissa normaaleissa töissä on se huono puoli, että rahat tulevat tilille kerran tai kaksi kuukaudessa. On olemassa kuitenkin töitä, joista voi saada rahaa jo samana päivänä. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi nurmikonleikkuu ja muut sen kaltaiset pikkuhommat. Voit etsiä näitä töitä Torista tai paikallislehden ilmoituspalstalta, tai mennä rohkeasti kysymään naapureiltasi töitä.

Saatat ensin jännittää, että miten ihmiset reagoivat, kun ovelta ovelle menee kysymään, mutta useimmat kyllä arvostavat päättäväistä asennetta tarttua hommaan kuin hommaan. Kaikki eivät välttämättä halua ulkopuolista hoitamaan heidän puutarhaa tai lapsia, mutta älä välitä kielteisistä vastauksista vaan mene seuraavalle ovelle. Etenkin vanhempi väestö hymyilee kun reipas nuori astelee ovelle ja tarjoutuu auttamaan työssä kuin työssä!

Muutamia esimerkkitöitä:

  • Nurmikonleikkuu
  • Puutarhatyöt
  • Kodin siivous
  • Lapsen vahtina toimiminen

 

6.Tienaa rahaa maksetuilla kyselyillä

Maksettujen kyselyjen täyttäminen on etenkin viime vuosina yleistynyt hurjasti. Ylimääräisellä ajalla voit täyttää kyselyjä puhelimella, tabletilla tai tietokoneellasi ja tienata niistä rahaa ja lahjakortteja. Kyselytutkimusyritykset haalivat jatkuvasti uusia jäseniä vastaamaan erilaisia tuotteita ja palveluja koskeviin markkinatutkimuksiin.

Yleisesti kyselyistä voi tienata aina 20 sentistä jopa 10 euroon kyselyä kohti. Jo puoli tuntia päivässä kyselyjä täyttämällä voi tienata kivaa lisärahaa. Suosituin palvelu Suomessa on Norstat Paneeli, joka maksaa kohtuullisen korvauksen jokaisesta kyselystä.

7.Kerää pulloja

Pullojenkeruu on homma, johon monikaan ei varmasti ryhdy ellei ole aivan pakko, mutta sitä ei voi kukaan kiistää etteikö pullojen keruulla voisi tienata jopa kolminumeroisen summan päivässä. Heikossa rahatilanteessa pullojenkeruu voi olla monelle pelastus.

8.Asenna puhelimeesi sovellus, jonka käytöstä saat rahaa

Yksi monille tuntematon tapa tienata rahaa on asentaa puhelimeesi sovelluksia, joiden käytöstä maksetaan. Sovelluksia on olemassa erilaisia, mutta kaikissa on sama perusidea – kehittäjä maksaa sinulle rahaa sen käytöstä tai asennuksesta.

Esimerkiksi Norstat paneeli maksaa sinulle kyselyjen täyttämisestä, ja Nielsen kaupan ostokuittien skannaamisesta heidän sovelluksen avulla. CashPiraten sovelluksessa voit arvostella ja testata ilmaisia sovelluksia maksua vastaan.

Esimerkkejä:

9.Tuotteista osaamisesi

Oman osaamisen tuotteistaminen on lyhykäisyydessään oman osaamisesi myymistä palvelun tai tuotteen muodossa. Jokaiselta meiltä löytyy jonkinlaista kokemusta ja osaamista – useimmiten meillä suomalaisilla on myös tapana aliarvioida oma osaaminen.

Sinulla voi olla ammattiosaamista esimerkiksi puusepän alalta, tai sinulla saattaa olla vuosien kokemus markkinointialalta. Internetin avulla voit tehdä oman osaamisesi pohjalta verkkokurssin, e-kirjan tai vaikkapa kehittää uuden sovelluksen. Osaamistasi voit myös myydä konsultaatiopalveluna netin välityksellä.

Verkkokurssien, e-kirjojen ja sovellusten tehtailu kuulostaa ehkä haasteelliselta, mutta ohjeita ja vinkkejä niitäkin varten löytyy netistä ja youtubesta pilvin pimein.  Etuna digitaalisten tuotteiden myymiselle on mm. tuotteiden ja palvelujen laaja skaalautuvuus. Verkkokurssia voit myydä digitaalisesti vaikka 1000 kappaletta, kun saman asian opettaminen fyysisesti vaatii isoja tiloja ja investointeja.

Katso lisää artikkelistamme, josta löydät vinkkejä ja opastusta alkuun pääsemiseen!

 

10.Myy palvelujasi netissä

Asiantuntijuutesi myyminen on internetin aikakaudella kannattavampaa kuin koskaan. Esimerkkejä myytävistä palveluista ovat esimerkiksi kuvan- ja videonkäsittelytaidot, koodaaminen, oikoluku, markkinointi, graafinen suunnittelu tai vaikkapa nettisivujen rakentaminen.

Freelancerina helpointa on aloittaa ura erilaisten työnvälityspalveluiden kautta. Aluksi täytyy vähän kerätä nimeä ja kokemusta, mutta luotettaville ja hyville osaajille kyllä maksetaan pyydettyjen hintojen mukaisesti.

Tsekkaa nämä palvelut:

  • Fiverr.comKansainvälinen ja suosittu työnvälityspaikka freelancer-palveluiden myymiselle ja ostamiselle.
  • Nerot.fiSuomalainen Freelancer-palvelu. Paljon erilaisia työnkuvia.
  • UpWork.com – Yksi suurimmista kansainvälisistä markkinapaikoista freelancer-palveluille.

 

11.Kokeile pelionneasi kasinolla (riskejä)

Nettikasinot eivät ole varmin tapa tienata rahaa, mutta uudet käyttäjät saavat usein erilaisia bonuksia ja ilmaiskierroksia, jolloin pienen summan tallettaminen ja sillä pelaaminen voi olla kannattavaa.

Kannattaa toki muistaa että uhkapeleissä on aina suuret riskit, ja kannattaakin ottaa mielummin käydä kokeilemassa onnea pienellä panoksella isomman potin toivossa.

Luotettavia suomenkielisiä nettikasinoja löytyy netistä runsaasti.

12. Vuokraa asuntoasi airbnb:n kautta

Yksi tapa tienata nopeasti helppoa rahaa on laittaa asuntosi vuokralle.

Mikäpä parempi tapa ansaita rahaa, kuin vuokrata asuntoa? Ja ei, sinun ei tarvitse omistaa asuntoasi, vuokra-asuntoa voi usein myös vuokrata eteenpäin.

Airbnb on yksi suosituimmista vuokra-asunnon -välityspalveluista. Vuokra-asunnosta saatavat tulot ovat kiva lisä työtulojen tai tukien lisäksi.

Airbnb:ssä maksetut vuokrahinnat ovat tavallisia vuokramarkkinoita korkeammat. Etenkin suuremmissa kaupungeissa on hyvät mahdollisuudet saada asunto vuokrattua hyvään hintaan.

Laita esimerkiksi Helsingissä sijaitseva yksiösi vuokralle kesäkuukausille 40% korkeampaan hintaan kuin mitä itse siitä maksat, ja asustele kesä mökillä ja kavereiden sohvilla.

Tai mikäli asunnossasi on ylimäärinen huone, laita se vuokralle ja anna itsellesi samalla mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

13. Kokeile onneasi netin arvonnoissa ja kilpailuissa

Helppoa rahaa ja palkintoja? Arvontoihin ja kilpailuihin osallistuminen ei ainakaan vaadi sinulta minkäänlaista alkupääomaa. Toinen asia on että millainen tuuri sinulla käy, ja jääkö arvonnoista hyviä palkintoja käteen.

Erilaisiin kilpailuihin osallistuminen on helppoa ja nopeaa, etenkin jos noita täyttelee useamman kappaleen viikossa niin voittomahdollisuudet paranevat. Palkkioina voi olla erilaisia tuotepalkintoja, kuten puhelimia ja tabletteja, astiastoja. Matkapalkintoina yleisiä ovat kaupunkilomat ja kylpyläviikonloput. Jostain arvonnoista saatat saada myös puhdasta rahaa käteen tai vaikkapa polttoainetta 1000 eurolla.

Arvontoja varten kannattaa tehdä kakkossähköposti, jotta oma postilaatikko ei täyty mainoksilta ja tarjouksilta.

Aloittaa voit esimerkiksi näistä:

14. Kuskaa ihmisiä autolla korvausta vastaan

Kuskina toimiminen ei ole koskaan ollut helpompaa. Kyydittävien löytämiseen et tarvitse taksiyritystä tai työpaikkaa taksifirmasta. Aloittamiseen tarvitset ainoastaan voimassa olevan ajokortin, ja auton jolla kuskata ihmisiä.

Kuskina kavereille ja tutuille:

Etenkin viikonloppuisin kuskeista on aina pulaa, ja ihmiset valitsevat mielummin kaverin tai tutun auton kuin taksin tilaamisen. Ei muuta kun viestiä kavereille, instagramiin, ja työpaikan tai futisjoukkueen whatsapp-ryhmään että nyt viikonloppuna on kyytiä tarjolla ja kuski valmiina.

Emme kannusta pimeään taksityöhön, mutta kavereita voi aina kyyditä pientä korvausta vastaan. Vaikkei illalla kukaan tarvitsisi kyytiä, yleensä klo 4-5 maissa aamuyöstä alkaa viestejä puhelimeen pukkaamaan. Harva sitä jaksaa odottaa taksijonossa humalatilassa.

Omaa autoakaan et tähän välttämättä tarvitse, itse tuppasin tekemään tätä 18-vuotiaana vanhempien autolla. Pienessä kaupungissa asuessani välimatkat olivat pieniä ja kyllä jo neljästä keikasta saattoi jäädä satanen käteen – toki tuosta piti sitten bensat miinustella.

Uber:

Sitten on vielä Uber. Uberia varten tarvitset kelvollisen ajohistorian, siistin (puhtaan) auton, taksinkuljettajan ajoluvan, taksiliikenneluvan ja voimassa olevan yrityksen.

Lupien hoitamiseen ja yrityksen perustamiseen menee yleensä muutama viikko. Kun nämä ovat kunnossa, voit liittyä Uberin käyttäjäksi rekisteröitymällä heidän kuljettajaksi.

Käteen jäävä raha tästä työstä ei ole järisyttävän suuri, mutta jos pidät autolla ajamisesta ja ihmisistä, niin voi tämä työ olla varsin mukavaakin. Etuna tälle työlle on myös omien työaikojen valitseminen, voit ajaa Uber-taksia keskipäivän ruuhka-aikoina tai viikonloppuina lisätyönä. Lue lisää Uber-kuskiksi ryhtymisestä täältä.

 

15. Tavaroiden flippaus (osto halvalla ja myynti kalliimmalla)

Toimiiko tavaroiden ostaminen halvalla ja myyminen kalliilla? Lyhyt vastaus: kyllä.

Itse harrastin aikanaan puhelinten flippaamista, eli toisinsanoen ostin toimivia iPhoneja, joista oli näyttö rikkoutunut (keskityin vain pariin malliin; 5 ja 6). Näitä metsästin torista ja facebookiin marketplacesta ja pommitin ihmisiä viesteillä ja soitoilla.

Muutoin toimivan, särkyneellä näytöllä toimivan iPhone 6S:n saattoi ostaa sen aikaisien markkinahintojen mukaisesti 60 eurolla. Vastaavasti ehjän mallin hinta pyöri käytettynä 150 eurossa. Tilasin Alibabasta yleensä 20-50 kappaleen eriä ehjiä näyttöjä (noin 4e kpl hinta) sekä korjaustarvikkeita ja myin korjatun puhelimen eteenpäin noin 50-100 euron voittomarginaalilla.

Aikaa puhelimen korjaukseen ei yleensä 30 minuuttia kauempaa kulu, mutta puhelinten hankkimiseen kannattaa kehittää systemaattinen lähestymistapa, sillä ajaminen useaan paikkaan päivässä ja viestien pommittelu on se mihin aikaa kuluu.

Kannattaa myös keskittyä pariin puhelinmalliin, jolla on hyvä jälleenmyyntiarvo, kuten iPhone -puhelimet. Pystyt siten korjaamaan tuttuja puhelimia nopeaan tahtiin, sekä tilaamaan korjaussettejä edulliseen bulkki-hintaan.

Tätä samaa periaatetta voi hyödyntää käytännössä mihin tahansa, jos tiedät paljon tietokonekomponteista, voit esimerkiksi ostaa halpoja pöytäkoneita torista ja myydä osat erikseen kalliimmalla eteenpäin. Tai voit ostaa kirppareilta vaatteita ja myydä niitä netissä… mahdollisuukset ovat käytännössä rajattomat. Käytä omaa osaamista ja maalaisjärkeä ja ryhdy hommiin !

 

Lisävinkki 1 – Hae tukia

Monelle Suomen sosiaalitukijärjestelmää ymmärtämättömälle ei välttämättä käy mielessä Kelan-tukien hakeminen.

Työttömyystuet, työmarkkinatuet, yrittäjän työttömyystuki (koronatuki) toimeentulotuki, asumistuki… Kela tarjoaa erilaisia tukia erilaisiin elämäntilanteisiin.

Tukien saamisessa kestää yleensä useita viikkoja, varsinkin nyt korona-aikaan. Tukia kannattaa kuitenkin ehdottomasti hakea, mikäli sinulla on mahdollisuuksia niitä saada. Jos et ymmärrä tuista sen enempää, soita Kelan asiakaspalveluun, ja kysy onko sinulla mahdollista heidän myöntämiin tukiin.

Kelan laskurien avulla voit tarkistaa kuinka paljon tukia sinulla on mahdollista saada.

Lisävinkki 2 – Säästä kuluissa ja karsi kaikki ylimääräinen

Kuluista säästäminen on yksi parhaista tavoista kasvattaa kuukaudessa tilille jäävää tuottoa suuremmaksi.

Suoratoistopalvelut; spotify, netflix, audiokirjat, maksukanavat… Veloitetaanko tililtäsi kuukausittain näitä palveluja? Keskeytä tai lopeta kaikki ylimääräiset suoratoistopalvelut.

Tai käytkö päivittäin syömässä lounaalla, omien eväiden sijasta? Kenties ostat aamulla työ- tai koulumatkalla espresson kahvilasta, johon uppoaa 4 euroa.

Viime kuukauden pankkitiliotetta tarkastelemalla jokainen meistä varmasti huomaa, että pieniltä tuntuvat ostokset ja kuukausitilaukset veroittavat yhteenlaskettuna kuukausibudjetista helposti useita satasia.

Lue lisää rahan säästämisestä pienistä tuloista.

 

Yhteenveto

Mistä siis rahaa nopeasti? Yllä olevia keinoja yhdistelemällä ja selkeää suunnitelmaa toteuttamalla voit päästä pois taloudellisesti niukasta tilanteesta tai velkakierteestä.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin tilanteen kartoittaminen, suunnitelman tekeminen ja toiminnan aloittaminen. Lainaaminen ja kasinopelit on varmasti huono vaihtoehto, jos velkaa on entuudestaan jo liikaa.

Parhaiten selviät tilanteesta, kun:

  1. Keskityt varmoihin ja luotettaviin tapoihin ansaita lisää rahaa
  2. Pienennät nykyisiä kulujasi